tiistai, 6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivä ja VMP - VaraMiesPalvelu hommia

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille! Itse olen viettänyt Itsenäisyyspäivän Lahdessa, hotellissa. Aamu meni tavalliseen tapaan hallilla ja pikkuhiljaa valmistautuen huomiseen peliin. Itse en olisi uskonut muutama viikko sitten, että kirjoittelen joulukuista blogia täällä Lahdessa hotellihuoneessa! Mutta tätä se elämä on. Itse olen ihan tyytyväinen tähän lainapestiin. Hieman yllättäen tuli lähtö mutta pelien takiahan tätä työtä tehdään. Kun kerran Pelicans tarvitsi apua maalivahtiosastolle loukkaantumisten takia niin mielelläni siinä myös autan. Lainapesti kestää lauantain peliin asti ja sunnuntaina aamulla tarvitsee olla jo Lappeenrannassa valmiina. Ja näin kun miettii viime päivien käänteitä niin eihän sitä tiedä mistä sitä vielä itsensä löytää. Mutta tärkeintä on nyt antaa kaikkensa jokaisessa pelissä niinkuin yleensäkin on ollut tapana. Sitten katsotaan mihin näytöt on riittänyt ja mitä elämässä seuraavaksi tapahtuu!
SaiPalla on peli vielä sunnuntaina jonka jälkeen alkaa maajoukkuetauko/joululoma. SM-liigassa jatkuu pelit vasta joulun jälkeen. Eli edessä on vajaan viikon rutistus ja sitten saa nauttia hieman vapaista, pelien osalta!

Vielä kerran HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ koko Suomelle ja kiitos kaikille Suomen puolesta taistelleille!


- Jere Myllyniemi -

3 kommenttia:

  1. Kiitos Jere kun oot pelannu hyvin tääl mein lahtelaisten joukossa :) Joukkue uskaltaa hyökätä ku on varma mokke johon voi luottaa. Ei tarvii puolustaa niin tiiviisti :) Iso kiitos!

    VastaaPoista
  2. Iso kiitos täältäkin! Viime lauantain peliin mennessä odotin keskiverto mokkea, mutta yllätyin erittäin positiivisesti! SÄ OSAAT SUN HOMMAN TOSI HYVIN! Tervetuloa Pelicansiin jatkossakin tuurailemaan! :)

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvin pelasit! Kiva kun kävit auttamassa Lahdessa, mutta parempi ko tulit takas Lappeenrantaan! =)

    VastaaPoista