Tänään pääsin / jouduin TAAS pissaamaan purkkiin. ADT:n testaajat tulivat meidän iltapäivä treeneihin. Ja kun kyseessä oli maalivahtijää ei siellä yleensäkään ole paljoa pelaajia, joten mahdollisuus joutua testiin oli suuri. Ja arpaonni osui taasen kohdalleni, kunpa joskus lotossakin kävisi samalla tavalla! No eihän siinä sitten mitään voinut kun taas odoteltiin, että kauankohan tällä kertaa kestää. Nyt selvisin vain noin tunnin odotuksella.
Testiin joutujat arvotaan niistä pelaajista jotka sillä hetkellä ovat treeneissä kun ADT:n testaajat tulevat treeneihin. Tällä kertaa tosiaan mahdollisuus joutua oli suuri kun 7 pelaajasta valittiin 5. Mutta jotenkin se tuntuu siltä, että itse olen joutunut melkein joka kerta testeihin. No saahan siitä ne kivat kultaiset kengännauhat joita minulla taitaa olla jo yksi laatikollinen. Tietysti tuona palkintona voisi olla vaikka jotain muuta motivoivaa. Koska kuka uskoisi, että ADT yhdessä Fazerin kanssa lahjoittaa urheilijoille kengännauhoja! Lahjakortti Fazerille tai jotain muuta hyvää olisi varmasti maukkaampaa!
Saa nähdä milloin testaajat tulevat seuraavan kerran? Ehkä taas menee se 2 kuukautta ja pääsen taas kirjoittamaan samaa tekstiä uudestaan! Edelleenkin täytyy kuitenkin todeta, että parempi näin kun jonkun vieraspelin jälkeen jolloin koko joukkue joutuu odottamaan!
- Jere Myllyniemi -
0 kommenttia:
Lähetä kommentti